perjantai 10. helmikuuta 2012

Aurinkoinen.

Tänään oli aurinkoinen poika täällä. 
Aurinkoisena päivänä.


Kaivoin Nestorille muutaman lelun lisää.
Nyt Sophie-kirahvikin pysyi kädessä.
Aamulla pistin hymynaamahelistimen Nestorin käteen
ja kun käännyin seuraavan kerran katsomaan, 
helistin oli siirtynyt toiseen käteen.
Nestori treena sorminäppäryyttä :)


Eniten naurattaa kun Antti tai minä hassutellaan.
Kuulostetaan ihan idiooteilta :D


Tuo hymy on kyllä sen arvoista.
Ihana  

Mua vähän epäilyttää, kun Nestori ei ihan haltsaa käsiään, niinkuin useimmat puolivuotiaat ja nuoremmatkin. Ajattelen, onko kyseessä jonkinlainen kehityshäiriö. Jos on, haluaisin että se huomataan mahdollisimman nopeasti, että Nestoria voidaan auttaa enemmän. Mutta jos ei ole mitään hämminkiä, haluan tietää senkin mahdollisimman pian, etten enää ressailisi. Varmasti otan siis asian puheeksi ensviikolla neuvolassa. Antin mielesät olen höpsö, kun tällaisia pohdin. Mutta mun mielestä on erikoista, että poika osaa ryömiä, mutta ei useinkaan ota lelua itse käteensä. 

Tällä viikolla otti ensimmäistä kertaa lattialla maatessa lelun käteensä! Eli homma on ihan kohta hanskassa, kirjaimellisesti.

PS. Ihanat siniset silmät pojalla ♥

12 kommenttia:

  1. Ihana hymypoika! <3 En usko, että kannattaa murehtia siitä käsien käytöstä. Meillä käsien käyttö onnistuu nykyään hyvin, mutta sitten taas kääntyminen ei onnistu laisinkaan eikä eteenpäin päästä yhtään. Eli ihan päinvastainen ongelma, mutta yritän olla stressaamatta :) Toki kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi, jos asia mietityttää.. Ja kun Nestori syntyi kuitenkin etuajassa niin varmaan siksikin voi jotkut taidot tulla vähän jälkijunassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestorin neuvolakortin (onko kaikilla suomalaisilla vauvoilla samanlainen neuvolakortti?) takasivuilla on semmoinen taulukko, missä on kerrottu koska suunnilleen vauvat oppii minkäkin taidon.
      Mua ressailee, ku siinä käsien hallinta tulee ennen kääntymistä..
      Mut otan kyl puheeks neuvolassa..

      Poista
  2. Lapset kehittyvät motorisilta taidoiltaan kovin eri aikaan ja hienomotoriikka varsinkin on sellainen, jossa on paljonkin eroja eri lasten välillä. Mitä olen Nestoria tavannut, niin mielestäni vaikuttaa hyvin normaalille puolivuotiaalle (ja korjatulta iältään kuukautta nuoremmalle!), joten todennäköisesti stressaat täysin turhaan. Mutta ymmärrän kyllä huolehtimisesi ja kannattaa jutella neuvolassa kaikista mieltä painavista asioista.

    Itsekin olen samanlainen ressikimppu, ressaan täällä tuon tytön puhetta ja sen kehitystä, vaikka tiedänkin, että puhuu enemmän, kuin vähimmäisvaatimus tuon ikäiselle on. :D Ei oo helppoo olla äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, oot hyvä ressikimppu :) Likkashan puhuu tosi paljon eikä oo vielä ees kahta vuotta :)
      Mutta juu, varppina kaikki ressailee jostakin joskus.

      Poista
  3. Täällä 3 päivää vanhemman tytön äiti ja siinä mielessä samassa tilanteessa, että tyttömme syntyi 3 viikkoa ennen laskettua aikaa. (laskettu aika 30.8 ja syntyi 11.8). Mutta meillä on vain osat toisinpäin, eli käsien käyttö on sujunut suht pitkään hyvin, mutta ei meillä kyllä todellakaan ryömimistä harrasteta... =) Ja istumista syöttötuolissa ei meillä vielä suositella ja teillä taas istuminen näyttää olevan hyvin hanskassa. Eli eri tahdissa näyttää kehitys sujuvan eri vauvoilla. En sinuna huolehtisi, ellei neuvolassakaan huolehdita! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauskaa kun kommentoit! Kommentoithan jatkossakin teidän kuulumisia :)

      Tuo on muuten hyvä pointti, että jos neuvolantäti ei mitään huolehdi, tuskin meidänkään tarvitsee. 4 kk neuvolalääkäri kyllä kysy "Eikö vielä ole varpaat löytynyt?!?!" No ei kai, kun ei se vielä osaa käsiään käyttää.. Ja poika on senverta pulska, ettei jalat taivu :D

      Mut niinku tohon Karpalolle kommentoin, käsien hallinta "kuuluukin" oppia aikaisemmin. Tars varmaan näyttää se taulukko Nestorille, jos se vaikka ei tiedä tuota järjestystä :)

      Poista
    2. Juu, käyn täällä kuitenkin säännöllisesti katselemassa teidän kuulumisia, niin tulee varmaan kommentoitua jatkossa enemmän. =) Varsinkin, kun meillä näyttää olevan samat sormiruokailusuunnitelmat. =)

      Poista
    3. Onko teidän tyttö saanut jo tutustua ruokaan?

      Nestori nyt aloittelee, eilen tosiaan toi ananas, tänää porkkana, kananmuna ja kurkku!

      Poista
    4. Juu ollaan tutustuttu sekä sose-muotoon, että sormiruokailuun. Mulla itseasiassa on oma blogikin, jossa osittain käsittelen noita ruokailu-asioita. En viitsisi kuitenkaan tähän "julkisesti" laittaa osoitetta, kun sisältää kuvia yms. Sattuuko sulla olemaan blogia varten sähköpostiosoitetta tms? (tai eipä se taida sun kauhean kiva tähän sähköpostiosoitetta läntätä...)? =)

      Poista
    5. Tää mun blogi on tehty ihan mun sille etunimi.sukunimi tilille, sitä en viitti antaa, Antin ja Nestorin takia, niillä kun on sama nimi, mut mulla on semmoinen hömppäsähköposti: rimpsrenssa@gmail.com
      Jos sinne laitat linkin, tulisin tosi mielelläni lukijaksesi?

      Poista
  4. Samaa mieltä kuin muut mutta aina kannattaa kysyä jos mieltä askarruttaa :)

    Meillä Eelis alkoi leikkiä jaloillaan ja varpaillaan 10kk iässä kun muut tekee sitä alle puolivuotiaana :D Peilikuvakin alkoi kiinnostaa vasta puolen vuoden jälkeen ym. Ja toistaalta Eelis alkoi kontata puolivuotiaana...

    Kaikki kehittyy ihan omaan tahtiinsa, mutta on se kuitenkin hyvä kysyä asiantuntijalta, että saa asian pois mielen päältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, Eelis on kyl kans mennyt sit ihan omassa järjestyksessä noita taitoja!
      Veikkaan kans, et heti kun oon saanu sanottua terkalle mun ajatukset, mua ei enää ressailis :)

      Poista