sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kuvakollaasi.

Laitettiin olohuoneeseen pienelle seinänpätkälle lipaston päälle muutama valokuva meistä. Tämä oli ensimäinen kollaasi, mikä ollaan tehty. Nyt kun katson sitä, olisi ehkä kannattanut kuitenkin laittaa pienet kirkkokuvat alariviin, että ne olisi näkynyt paremmin. Ja hiukan mokattiin mittauksessa, oikea reuna ei ole ihan suorassa :) Mutta me tykätään siitä silti! 

Kuvakollaasi.
Antti oli maastopyörälenkillä ja väsäsin sillä välin meille sapuskaa. Iskä oli löytänyt kirpparilta aivan uudenveroisen valurautapadan ja soitti heti että ostaako minulle. No tietty! Tänään pata pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin. Ruskistin nopsasti possua ja nautaa laitoin pataan tomaattimurskan kanssa. Jossain vaiheessa lisäsin viimesyksyisiä sieniä (edelleen, pakastimen tyhjennysoperaatio käynnissä..) ja salottisipulia. Myöhemmin mukaan pääsi vielä bataattia, porkkanaa ja Antin isän hirviporukan saalistama ja palvaama hirven pala. Yhtään en maustanut, edes suolaa en laittanut, koska palvattu liha on aina niin suolaista. Oi että, oli hyvää!

Lihapata
Massu on muuten jo ihanan pyöreä :) Ja nassu on väsynyt juhannuksen riennoista :) Näytän samalta kun krapulassa, pöhöttyneet kasvot! Olokin on muuten kuin krapulassa. Käytiin Koskikeskuksessa katomassa Antille jotain vaelluskenkiä ja oli pakko juosta ulos voimaan pahoin. Ja tietenkään ei ollut yhtään nenäliinaa käsilaukussa. Onneksi Antti pelasti ja haki kahvilasta servettejä. Hiukan nolotti, aika paljon porukkaa oli kuitenkin liikkeellä..

H29+2
Huomenna on ensimmäinen oikea lomapäivä. Kalenterissa lukee vain että Riinan loma alkaa!!

11 kommenttia:

  1. Kiva toi valokuvaseinä. Saatte lisättyä vaikka vauvankuvia siihen taikka laittaa toiselle seinälle. Oih ihana sun vatsa <3 Mä tykkään sun kalenterin kohdasta "LOMA"!!! :) T:Irina

    VastaaPoista
  2. Börjen kuvia taidetaan laittaa siihen alle lipaston päälle. Meillä on semmoinen seisova kuvakehys, mihin menee kaks kuvaa. Siihen ainakin. Ja sit kaikkialle muuallekin :)

    Joskus kun kyllästytään katsomaan omia naamojamme noin näkyvällä paikalla, siirretään noi kuvat varmastikin makkariin. Mutta voi olla että se tapahtuu vasta seuraavassa asunnossa.

    LOMA on ihana :)

    VastaaPoista
  3. Tosiaan hieno toi kollaasi! Me ei olla vielä hahmoteltu että millanen meille tulee, mut siis samantyylinen :)

    Ja tosiaan ihana tuo sun maha! Muista ottaa vielä paljon kuvia, ettei tuu ikävä sitten sitä masua, mun tarvis tehä sama juttu :)

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen kollaasi. Me ei olla vieläkään tehty hääkuville mitään ja oma laiskuus harmittaa aivan vietävästi! Muutenkin olisi kiva laittaa kuvia paraatipaikoille näkyville, mutta ei vain saa aikaiseksi...ehkä sitten äitiyslomalla ;)

    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Satu, oon aina välillä muistanut kuvata massua. Vaikka semmoista sivukuvaa en olekaan enää hetkiin muistanut otattaa Antilla. Mutta satunnaisesti niitäkin.

    Verona, ehkä mammalomalla kerkiät :)
    Rakastan valokuvia seinillä ja esillä! Meillä on joka paikassa pari kuvaa. Ja vaikka läheskään kaikki ei ole vielä purettu muuttolaatikoista, halusin silti ton kollaasin jo seinälle :D

    VastaaPoista
  6. Ihana kollaasi!

    Mistä muuten olet hankkinut tuon sinun hääpukusi? Katselin fb:n puolella sitä jossain kuvassa ja on todella kauniin mallinen! Itselle täytyisi alkaa pukua metsästämään ja en yhtään tiedä, mistä alkaisi. :)

    VastaaPoista
  7. Heidi, kiitos :)

    Puku löytyi Tullintorin yläkerrasta Morsiusgalleriasta. Sovittamalla monia pukuja, huomaat sitten mikä sinulle sopii ja mistä pidät.

    Yllättäen ihastuin niskan takaa kulkevaan yläosaan, mutta kuitenkin päädyin tuohon mekkoon, kun siinä kokonaisuus oli kohdallaan!

    Mentäiskö Heidi ensviikolla kirppareille? :)

    VastaaPoista
  8. Ensi viikon kirpparit kuulostaa erittäin hyvälle! Minnekäs haluaisit mennä, Hervantaan, keskustaan vai jonnekin ihan toisaalle? Meille käy kaikki vaihtoehdot ja auto on käytössä, eli kulkemaan päästään hyvin. :)

    VastaaPoista
  9. Oisko keskustassa vaikka ensin, ja sitten Hervannassa. Voitais tulla meille kaffille ja välipalalle sit :)

    VastaaPoista
  10. Sopii. :)

    Ollaan tarkemmin yhteyksissä fb:n tai puhelimen kautta. Irina on myös tervetullut mukaan minun puolestani, mikäli lomaltaan ehtii. ;)

    VastaaPoista
  11. Voi kun ihana masu sulla Riina <3

    VastaaPoista