maanantai 16. tammikuuta 2012

Neuvolakuulumisia ja ruokapohdintaa.

Kilppariarvot oli OK!

Nestori 5 kk:
Paino 7950 g
Pituus 63,5 cm

Poika kasvaa omaan tahtiinsa. Nestori on yhä ikätovereitaan lyhyempi ja massaa on paljon suhteessa pituuteen.

Antti 5 kk:
Paino 8400 g
Pituus 70,5 cm

Riina 5 kk:
Paino 6530 g
Pituus 63,9 cm

Kuolamasiina.
Terkka kokeili Nestorin ikeniä ja sanoi, että ei ne hampaat kaukana ole, vaikka ei vielä näy yhtään mitään. Mutta sitä me ollaan epäiltykin. Tuo kuolan määrä.. Paidat on jatkuvasti märkiä. Ja ikeniäkin kutittaa, se tuttiharso on yhä tosi pop!

Terkka istutti Nestorin hoitopöydälle ja oltiin Antin kanssa ihan äimänä kun poika tönötti siinä selkä suorana! Ollaan oltu aika varovaisia istuttamisen suhteen, mutta enää ei ole syytä! Ei terkka silti suositellut tuolilla istuttamista, mutta sylissä saisi jo. 

Puhuttiin hiukan kiinteän ruuan antamisesta. Alunperin meillä oli ajatuksissa edetä Nestorin tahtiin ja suunnitelmana oli lapsentahtinen sormiruokailu. Siinä ideana on, että vauvalle laitetaan tarjolle käteen sopivaa ja monipuolista ruokaa ja vauva saa omaan tahtiinsa tutustua sormillaan ja suullaan ruokaan. Muutaman kuukauden kuluessa monet vauvat oppivat syömään itse, eikä vauvaa tarvitse lainkaan syöttää lusikalla!
Mutta mutta.. Nestori ei osaa vielä tarttua! Jotkut uskovat, että lapsen keho kehittyy omaan tahtiinsa ja vauva osaa tarttua ruokaan samoihin aikoihin kun hänen suolistonsa on valmis sitä käsittelemään. Jos Nestori olisi syntynyt täysiaikaisena, tuskin ressailisin, vaan imettäisin vielä pitkään, ja me odotettais että Nestori oppii tarttumaan käsillään. Nyt ressailen. Nepsu syntyi melkein kuukautta etukäteen, eikä siis ehtinyt kohdussa kerätä ravintoaineita niin paljon kuin olisi ollut hyvä. Niinpä me ollaan päätetty, että Nestori saa tutustua ruokaan aluksi sosemuodossa ja syötettynä. Toisaalta taas, monilla lapsilla kehitys kulkee harppauksina, voipi olla, että kuukauden aikana Nestorin kädentaidot kehittyvät huimaa vauhtia ja hän pystyykin tutustumaan ruokaan ihan itse! Mutta oli miten oli, lapsentahtisesti se ruokaan tutustuminen kuitenkin tapahtuu, syötettynä tai itse maistellen.

2 kommenttia:

  1. Muista myös, että soseet ja sormiruokailu ei poissulje toisiaan. Voitte hyvillä mielin maistattaa soseita ja antaa samalla Nestorin omaan käteen jotain syötävää (heti, kun Nestori osoittaa mielenkiintoa tarttua ruokaan kiinni).

    Soseilla meilläkin aloitettiin, mutta hyvin pian sai omaan käteen jyystettävää, heti kun osoitti siihen mielenkiintoa ja kykyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kah, tässä on tällainen vastausmahdollisuus :)

      Juu, ihan totta! Soseita annetaan sen verran kun on tarvis :)

      Poista