torstai 20. syyskuuta 2012

Wrap tai.

Kaveri ompeli meille wrap tain meidän Lenny Lambin Spring -liinasta. Tällaiselle reppumaiselle kantovälineelle oli oikeasti jo tarvetta, sillä se retrokuosinen neliöliina (reissukuvissa lentokentällä) alkoi käydä tosissaan pieneksi Nestorille. Aluksi mietin että olisin halunnut samantapaisen neliöliinan vaikkapa vakosametista, mutta menin kokeilemaan kaverin liinakankaasta ommeltua neliötä ja oih, se oli ihana. Letkeä, helppo pukea myös selkään, mukava ja kaikkea :) Sitten päätin että haluan että se tehdään tuosta Lenny Lambista. Tuo liina oli aavistuksen liian pitkä meille, se oli tarkoitettu selkäsidontoihin, mutta en ole saanut aikaiseksi opetella niitä kunnollisiksi. Wrap tai -liinaksi tuota kai kutsutaan oikeasti, kun on nuo olkaremmit puolen liinan levyiset. Ne levitetään lapsen pepun päälle, niin se on mukavampi pienelle :)

Sävy on oikea tuossa ulkona otetussa kuvassa.

Unitukea varten olalla on kiinnitystampit. Nostin tässä unituen pois tieltä, ettei se jää sitomisvaiheessa tuonne pepun päältä menevien liuhujen alle. Nestori ei yhtään tykkää unituesta kun on vasta nukahtamassa, siksi unituki ei ole vielä tukemassa päätä. Mutta nukkuessa se on ok, ettei ala retkottaa. 

Kas näin lapsi on nukahtanut ja sen voi kipata sänkyyn! :)

Olkaremmit on leveet tuon pehmusteen jälkeen. Vyötäröremmi on tasapaksu ja siinäkin on pehmuste. Myös lapsen polvitaipeiden kohdalla on pehmustetta. 
Oih oih oih! Oon niin rakastunut! Se retrokuosinen neliö pääsee huomenna uuteen kotiin :) Kaveri on sitä jo vähän kysellyt 8 kk vauvalleen :)

2 kommenttia:

  1. Retrokuosinen on osoittanut käytännöllisyytensä jo mm. jumppareissulla. Ei tarvi jättää vaunuja ulos tai tuulikaappiin ja voi vaikka saliin asti kipittää vauva sylissä! Ennen kaikkea se helpottaa kun saliin täytyy nousta kaksi kerrosta rappusia. Merkittävästi helpompaa kun ei tarvi erikseen kantaa lasta vaan se tulee siinä mukana. Jei!

    Myös häissä neliö pääsi käymään meidän kanssa, jossa isä oli liinailusta vastuussa. Toimi myös hälle!

    Kiitos siis liinan lainasta! Täytyy ruveta suunnittelemaan oman tekoa, että on sit oma neliöliina kun tuo käy pieneksi mein tytsälle ja siirtyy seuraavaan kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että on ollut hyödyllinen! :)

      Siitä retrokuosisesta vaan kaavat ylös. Itse tekisin isomman lapsen neliöön pepun alle vielä laskokset, mutta muuten se on mun mielestä täydellisen mallinen :)

      Poista