sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Paljon muutoksia.

Meillä on ollut tosiaan aivan uudenlainen viikko! Olin arkena joka päivä koululla muutaman tunnin. Sillä välin Antti ja Nestori ovat touhunneet omiaan, käyneet puistoissa, hoitaneet asioita ja leikkineet kotona. Etukäteen mietimme miten imetykseen mielellään nukahtava Nestori mahtaa nukahtaa isänsä kanssa päiväunille. Nestori on nukahtanut odotusten mukaisesti mainiosti isänsä syliin reppuun! Siitä Antti on sitten laskenut nukkuvan pojan sängylle. 

Ruokailuissakin on tapahtunut muutoksia, Antti on syöttänyt Nestoria. Siis lusikallakin. Ja sormiruokaakin poika on saanut Antin syöttämänä. 

Ja pojan leikkiminen on muuttunut. Enää palikoiden imeskely ei ole ykkösjuttu, vaan Nestori siirtelee tavaroita paikasta toiseen, kuljettelee ja jemmailee. Nestori kävelee puita pitkin tosi näppärästi. Kirjat ei vielä juuri kiinnosta.

Ja, kuten kuvasta näkyy, Nestori on istunut rattaissa. Olin hölkkälenkillä ja sain molemmat personaltrainerini mukaani. Aluksi Nestori istui ihan tavallisesti, selkä menosuuntaan, mutta kun alkoi vähän kyllästyä ja valitella olostaan keksimme heittää aisan toiselle puolelle! Aluksi Nestori oli vähän jähmeä, puristi kauhukahvaa rystyset valkoisena, mutta pian jo hihkui vauhdista! 


Hmm.. Näköjään mun kielenkäyttökin on muuttunut. En sano Nestoria enää vauvaksi, vaan pojaksi. Oh, milloinkohan tämä on tapahtunut :)

1 kommentti:

  1. Muutosten aika :) Ihanalta kuulostaa poikien yhteinen aika!

    VastaaPoista