lauantai 29. syyskuuta 2012

Kärryillä kaupassa.

Huh, olipa yllättävän kamalaa kaupassa kärryjen kanssa. Yleensä Nestori on mulla liinassa kun me käydään tuossa lähikaupassa. Tänään käytiin kuitenkin puistossa ennen kauppareissua ja ajattelin etten halua sitä hiekkamäärää syliini. Mutta ei mennyt tämäkään ihan nappiin.

  • Pelkäsin koko ajan, että joku koskee Nestoriin tai pöllii sen, en voinut yhtään keskittyä ostoksien miettimiseen
  • Jos Nestori inahtikin, mun ajatus katkesi, kun piti katsoa onko sillä kaikki hyvin
  • Me oltiin kärryinemme koko ajan ihmisten tiellä
  • Jos parkkeerasin Nestorin johonkin sivuun, se yltti huitomaan hyllyistä tavaroita alas

Ei varmaan taas hetkiin mennä kärryjen kanssa kauppaan. Ainakaan ruuhka-aikaan.



torstai 20. syyskuuta 2012

Wrap tai.

Kaveri ompeli meille wrap tain meidän Lenny Lambin Spring -liinasta. Tällaiselle reppumaiselle kantovälineelle oli oikeasti jo tarvetta, sillä se retrokuosinen neliöliina (reissukuvissa lentokentällä) alkoi käydä tosissaan pieneksi Nestorille. Aluksi mietin että olisin halunnut samantapaisen neliöliinan vaikkapa vakosametista, mutta menin kokeilemaan kaverin liinakankaasta ommeltua neliötä ja oih, se oli ihana. Letkeä, helppo pukea myös selkään, mukava ja kaikkea :) Sitten päätin että haluan että se tehdään tuosta Lenny Lambista. Tuo liina oli aavistuksen liian pitkä meille, se oli tarkoitettu selkäsidontoihin, mutta en ole saanut aikaiseksi opetella niitä kunnollisiksi. Wrap tai -liinaksi tuota kai kutsutaan oikeasti, kun on nuo olkaremmit puolen liinan levyiset. Ne levitetään lapsen pepun päälle, niin se on mukavampi pienelle :)

Sävy on oikea tuossa ulkona otetussa kuvassa.

Unitukea varten olalla on kiinnitystampit. Nostin tässä unituen pois tieltä, ettei se jää sitomisvaiheessa tuonne pepun päältä menevien liuhujen alle. Nestori ei yhtään tykkää unituesta kun on vasta nukahtamassa, siksi unituki ei ole vielä tukemassa päätä. Mutta nukkuessa se on ok, ettei ala retkottaa. 

Kas näin lapsi on nukahtanut ja sen voi kipata sänkyyn! :)

Olkaremmit on leveet tuon pehmusteen jälkeen. Vyötäröremmi on tasapaksu ja siinäkin on pehmuste. Myös lapsen polvitaipeiden kohdalla on pehmustetta. 
Oih oih oih! Oon niin rakastunut! Se retrokuosinen neliö pääsee huomenna uuteen kotiin :) Kaveri on sitä jo vähän kysellyt 8 kk vauvalleen :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Keinuhepostelua.


Eilen oltiin leikkipuistossa, vaikka vähän tihutti.

Viimeyönä Nestori oli tavallisen tyytyväinen. Havahtui toki monta kertaa, muttei itkenyt kertaakaan. Ihanaa, toivottavasti itkukohtaukset olisivat nyt tässä.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Aamukahvi.

Kolme kuppia aamussa riittää tällähetkellä. 































Ja vielä viimeviikolla en tarvinnut yhtään.

Nestorilla on vaikeaa :(
Se herää yöllä hysteerisenä, enkä osaa lohduttaa :(
Tämä alkoi ma-ti -yönä
ja maanantaina olin ensimmäistä kertaa 9 h koulupäivän.

Tästä on helppo vetää johtopäätöksiä,
vaikka itkuun toki voi olla monta eri syytä.

Ihan kamalaa :(
Mun pienellä on rankkaa, enkä pysty auttamaan.

Ihan kamalaa :(

Nestori on väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä.
Tossa se nukkuu nyt.
Mun pitäis pukeutua kouluun, mutta en vaan nyt pysty.
Pieni reppana :(

lauantai 8. syyskuuta 2012

Sadepäivänä.

Sadepäivänä voi mennä ystävien kanssa kauppakeskuksen leikkipaikalle laskemaan mäkeä. 


Nestori ei oo vielä (onneksi) tajunnut laskea istuviltaan. Joskus Nestori meinaa vahingossa laskea pää edellä, ja on laskenutkin, mutta useimmiten ymmärtää peruuttaa. Samalla tekniikalla Nestori valuu sohvalta ja sängyltäkin pois.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Valokatkaisija.

Voin vain kuvitella miten täällä valot räpsyy kun tuo vähän kasvaa. 


Sunnuntailenkki.

Sunnuntaina kokeilin taas miten Nestori jaksaa istua rattaissa. Hölkkäsin ja lykin Nestoria, alkuun selkä menosuuntaan, sitten käänsin aisan, että Nestori näki mihin ollaan menossa. 22 minuuttia Nestori viihtyi rattaissa, sitten halusi liinaan. Jee :) Jäätiin vielä hetkeksi pihaan keinumaan, kun Antti kokosi uutta tv-tasoa ;)




Nestorin välikausihaalari on aivan ihana. Tekee kyllä pahaa katsoa miten noi valkoiset raidat muuttuu tummemmiksi aina hiekkalaatikkoleikkien jälkeen. 

maanantai 3. syyskuuta 2012

Blogiäidit ruokkii.

Piiri pieni pyörii -blogin Suski haastoi minut mukaan nälkäpäiväkeräykseen. Syyskuussa alkaa jälleen koko Suomen laajuinen Nälkäpäiväkeräys, jonka avulla kerätään varoja Punaisen ristin katastrofirahastoa varten. 

Punaisen ristin sivuille on nyt siis perustettu Blogiäidit ruokkii -niminen keräyslipas, jonka avulla kerätään blogivoimilla varoja katastrofirahastoon. Blogimaailmassa tunnettuun tapaan keräys kulkee haasteena blogista toiseen. Nälkäpäiväkeräys loppuu 15.9., joten tässä on mukavasti aikaa kierrättää haastetta! Laitoin blogini sivupalkkiin tuon lippaan, siitä painamalla pääsee myös antamaan lahjoituksensa. Uskoisin että siihen jopa päivittyy reaaliajassa lippaan tilanne!






Sinut on haastettu mukaan kantamaan kortesi kekoon! Auttaminen on mahdollista ilman, että sinun tarvitsee edes nostaa takapuoltasi tietokonetuolilta.

Voit osallistua Blogiäidit ruokkii -haasteeseen sinulle sopivalla tavalla. Osallistuminen on luonnollisesti vapaaehtoista.



1. Lahjoita


Tee omavalintainen lahjoituksesi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen tästä linkistä:
Virtuaalinen keräyslipas on SPR:n palvelu, jonka kautta lahjoitukset menevät turvallisesti suoraan SPR:n tilille. Tavoitteenamme on kerätä yhteensä 500€ lahjoitus Nälkäpäiväkeräykseen.




2. Haasta


Kerro Blogiäidit ruokkii -haasteesta blogissasi ja haasta mukaan 3-5 äitibloggaajaa. Linkitä haasteeseen nämä ohjeet ja www-osoite virtuaalisen keräyslippaan sivuille. Jos blogillasi on Facebook-sivut, voit kertoa haasteesta myös siellä.



Blogiäidit ruokkii -keräyksen takaa löytyy kaksi äitibloggaria, Kepulaisen äiti Äidinmaitoa-blogista ja Suski Piiri pieni pyörii -blogista. Heiltä saat tarvittaessa lisätietoa keräyksestä. Blogeissa raportoidaan myös keräyksen etenemisestä.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lapsi, mikä ihana tekosyy.

Meille tulee uusi korkeampi tv-taso. Ehkä siinä ei näy pöly yhtä hyvin.

(Ehkä Nestori vahingossa rikkoo nuo kaiuttimet ja me viimein saadaan aikaiseksi ostaa kunnolliset ja hienot. Toivotaan.)