torstai 30. elokuuta 2012

Yöunista.

Eikös se niin ollut, että siitä puhe mistä puute. Nestori on hyvin kipeä, meille rantautui enterorokko. Viimeyönä valvottiin klo 03-05. Onneksi ennen sitä ja sen jälkeen Nestori nukkui kuin tukki. Kun tästä päivä lähtee käyntiin, me ollaan kaikki varmasti pirteitä.

04:30


Mikä helpottaa oloa aamuyöllä lapsen kanssa valvoessa? Mulle voimaa antoi Antti, joka pohdiskeli, että ollaan tehty oikein, kun ei olla lopetettu vielä Nestorilta yösyöttöjä. "Mikä sitä lohduttais yöllä, jos ei maitoa saisi." 

torstai 16. elokuuta 2012

Muistatko nämä?

Vietimme tänään ihanan päivän perheen kesken. Isänsä ja mun synttärilahja Nestorille, huristeltiin Järvenpäähän ja käytiin Räihän muovitehtaalla vähän ostoksilla. Oi mutsi mutsin blogissa näin Räihän muovileluja ja siitä asti Järvenpään reissu on kutkutellut. Valitettavasti näitä leluja ei myydä netin kautta, mutta facebookissa voi tykätä. 

Nestorille synttärilahjaksi. Toinen höyrylaivoista menee ystävän lapselle.

Nestorille joululahjaksi. Shh, shh :)













Meillä kävi hyvä tuuri ja ilma oli mitä parhain ulkoiluun. Vietimme ihanan iltapäivän Järvenpään rantapuistossa ja leikkipuistossa. Nestori nukkui autossa koko menomatkan ja suurimman osan paluumatkastakin. 

Muistan nuo keittiölelut lapsuudestani. Ehkä Nestori leikkii niillä yhtä innokkaasti kuin minäkin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Palikkatesti.

Nestorilla on kylpy- ja suihkuleluina mun vanhat palikat. 


Nestori sinnikkäästi kokeilee kunnes osuu oikeaan reikään. Joskus minä yritän auttaa.    


Se on kuutio, se menee neliön muotoisesta aukosta.

Sen nimeä äiti ei tiedä, mutta se menee tuosta kolmion muotoisesta. 


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Golfarit.

Kännykkäräpsyjä viikon takaa.

Selässä Nestori viihtyy.

Minien golf

Kato äiti, ilman mailaa :)




Imetin rengasliinassa ja se reppana nukahti  ♥ 

Siipiä.

Meillä koko perheen herkkuruoka on broilerin siivet. Me ostetaan niitä miedosti suolattuja ja kypsennetään uunissa. Antin kanssa me dipataan tuliseen kastikkeeseen, Nestori syö sellaisenaan. Nestori syö siivet hyvällä ruokahalulla, nopeammin kuin yksi aikuinen ehtii perata lihoja siivistä. Paitsi perjantaina, silloin  vain joka kolmas pala päätyi suuhun. Ihme touhua :) 


Tämä iltapala syötiin varmaan illalla kymmenen maissa. Meillä on aivan kummallinen rytmi. Viimeaikoina Nestori on nukahtanut vasta puolen yön tienoilla :) Tästä oli puhetta aiemminkin.

lauantai 11. elokuuta 2012

Synttärikemut.

Nestorilla on tiistaina virallinen synttäripäivä, mutta tänään kahviteltiin jo sukulaisten kesken. 

 
Täytekakku on sokerisirkuksen käsialaa. Aivan upea, ja täytteenä ihanat mansikka- ja persikkamousset. Nami :)

Nestorin lempilelu, pinottava rengastorni, toimi kakkukoristeen mallina.


Nestori sai hirmuisen paljon ihania lahjoja! Esimerkiksi mun vanhan mopon :) 


Nestori muuten on pari päivää kävellyt ihan urakalla. Kotona se kävelee enemmän kuin konttaa. Se ei enää tosiaan oo vauva. Meillä asuu pieni taapero.


torstai 2. elokuuta 2012

Kesärytmi.

Kello on kohta yksitoista illalla ja me tulimme juuri leikkipuistosta. Vaikka puistossa on kaikenlaista tutkittavaa, parasta taitaa kuitenkin olla kävely aitaa pitkin. Nestorilla ei vielä ole omia hiekkaleluja (on tilattu synttärilahjaksi) mutta onneksi puistossa on unohtuneita mitä lainata. Nestorin uudet tossut löytyi kirpparilta. Nyt Nestorin ei tarvitse konttailla tai kävellä ulkona sukkasiltaan.


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Öljyä kainaloon.

Tässä ykspäivä oltiin Nestorin kanssa päikkäreillä ja mun dödön tuoksu tuli tosi vahvana mun nenääni. Mietin Nestoriparkaa, joka nukkui ihan siinä mun kainalossa. Juttelin kaverin kanssa ja hän suositteli kookosöljyä kainaloihin. Marssin heti meidän lähikauppakeskuksen luontaistuotekauppaan ja tämä lähti mukaani. Toimii paremmin kuin kemikaalidödö! Teho testattu hellepäivänä Nestori kantorepussa kaupungilla :) Suosittelen kaikille ja varsinkin pienten vauvojen äideille.

Purkissa lukee, että tuote on kiinteää alle 25 °C lämpötilassa. Öljy ollut viimepäivinä ihan nestemäistä :) Kesä, kesä!